Vihdoinkin jaksoin vääntää valokuvien kanssa, mutta en laitakaan niitä tähän, vaan käykää kattomassa täällä.

Maanantaina 17.9. suunnattiin vegehampparin kanssa moottoritielle ja kymmenien rekkojen ohittelun sekä hirveän vuoristotien ja kamalan pelottavan Vielhan tunnelin jälkeen päästiin perille val d'Araniin, Montcorbaun kylään ja Casa Puigiin, 2 km Vielhasta.

Suunnitelmissa oli pari reittiä ja poikkeaminen Ranskaan, mutta lopulta jätettiin Ranska pois ja käytiin kolmena päivänä patikoimassa, reittien pituus vaihteli.

Tiistaina käveltiin 12,6 km Pla de Beretillä luomulehmien ja heppojen laiduinmailla. Reitti alkaa Baqueira-Beretin hiihtokeskuksen parkkipaikalta. Puolivälissä on Montgarrin vanha kirkko, joka on nykyisin retkeilymaja ja ravintola. Siellä pysähdyttiin syömään lämmintä keittoa ja jatkettiin matkaa. Kun päästiin takaisin parkkipaikalle, nähtiin parvi hanhikorppikotkia lehmänraadon kimpussa. Kuviakin saatiin, mutta niin kaukaa, ettei niistä paljon näy. Kunnon National Geographic-tyyliin hivuttauduttiin n. 20 metrin päähän raadosta, mutta paimenkoirat ajo korppikset pois, eikä ne sitten enää halunneet palata, ennen kun meijän oli pakko lähteä pois, koska alko olla liian kylmä. Tiistai oli viilein päivä, aamulla vähän sateli ja oli pilvistä ja välillä sumusta.

Keskiviikkona pidettiin löysä päivä ja käytiin kattomassa saut deth Pishin ja Uehls deth Joueun (Garonnejoen alku) vesiputoukset. Saut deth Pishille päästäkseen pitää ajaa kiemuraista, kapeeta vuoristotietä, jossa ei oo kaidetta ja tien vierestä lähtee suora pudotus rotkoon. Pelotti aika paljon. Uehls deth Joueulta lähtee Artiga de Linin reitti, 2,5 km. Artiga tarkottaa paikkaa, josta on puut kaadettu laidunmaata varten. Reittioppaan mukaan kävelyyn olis menny tunti, meillä meni ainakin tuplat, kun pysähdeltiin kuvaamaan ja ihailemaan maisemia. Paluumatkalla pysähdyttiin lounaalle toiseen kahdesta braseriasta. Lampaankyljykset oli ihan älyttömän hyviä, samoin pavut. Saatto kyllä johtua uskomattoman hienoista terassimaisemista, mutta parasta grilliruokaa, mitä koskaan oon syöny. Aurinko paisto ja oli suht lämmintä.

Torstaina olikin sitten supersankaripäivä, tilattiin taksi ja suunnattiin vesireitin alkuun. 800 metrin nousu, jyrkkä, polkua ei juuri nimeksikään, hapoille meni. Jyrkän nousun jälkeen oli tasankoa, ympärillä vaan vuoret ja puita, sininen taivas ja linnut. Ei kuulunu kun tuulen humina, kettu kurkisti kallion takaa. Reitin korkein kohta oli 2400 m ja risat, sen jälkeen piti laskeutua alas rinnettä, joka oli pelkkää irtokiveä pitkän matkaa. Reitti oli pelottava, vaarallinen, mahtava, kaunis. Ei voi kun suositella.

Perjantaiaamuna suunnattiin takasin masiaan.

Perjantaina ja lauantaina käveltiin kun lonkkavikanen Martti Ahtisaari, mutta sunnuntaina kiivettiin Montserratille (tosin vähän huijattiin ja mentiin funicularilla puoleen väliin, säästettiin alun rankat rappuset...).